SVARTISET

Aamu valkeni kauniina, yhtä kauniina ja hehkeänä kuin minä, hyvin nukuttujen kauneus-yöunien jälkeen. Herännäinen tapahtui vasta kuudelta! Aamukahvin keittoon ja rauhassa sain itteni kanssa sitä naatiskella ja kotimaan uutiskatsausta samalla lueskella. Eipä sielläkään mitään erikoista, paitsi Anttila, eikä sekään nyt niin kovin erikoista.....

Ja mitäs sitten? No auto piti ainakin pesettää, kun oli sen sadepäivän jäljiltä kun olis pellossa ajanu. Siis matkaan ja pesuun ja ....koko huoltsikka sekasin. Niillä oli sellanen drive in-pesula ja minähän en istu autossa pesun aikana. Tarvittiin assistentti että saatiin homma toimimaan ja lopputulos ol,i että auto oli pesussa ja minä katoin lasin takaa ja kun kuivaus oli lopussa hyökkäys sisään, loikka autoon ja sitten drive-out! Kylä toimi niin, kylä. Ja sitten hoodeille hakemaan turisti-infoa ja löysin ja sain infon. Tänään oli seikkailupäivä Svartisen-jäätikölle. Ensin piti autoilla rapiat 30 kilsaa et pääsin pieneen venesataman, mistä lähti kuljetuspaatti sinne jäätikön reunalle. Toki sitä ennen piti auto tankata. Ja samalle huoltsikalle taas ja mitä, mitä......ei oo 98 bensaa.....ja sisään ja kysymään et mistä sitä saa..... Ne katto ku sonni uutta veräjää mua ja sano, et sä kyllä voit tankata sitä 92, tai jotain, bensaa. En voi, intin, ku oon aina tankannu 98 bensaa. Ne sitten soitti johonki autofirmaan mistä sanottiin että voi tankata 92, tai jotain, bensaa, ja itseasiassa pitääkin..... Kysy tyyppi vielä puhelimessa, että onko se suomalainen..... Pitääkse ne meitä jotenki hulluina täällä, vai....ei ollu kiva....mut asia kuitenki ratkes ja niille "hyvät" naurut, mä tarjoon!

Ajomatkalle mahtu sitten maisemaa.

Ja sitten botskiin ja 30 minuutin matka ja sitten oli vaan kolmen kilsan kävely sinne jäätikölle. Tää keikkahan on ihan pala kakkuu.....niin luulin vaan luuta lihaksi! Ensimmäinen puoli kilometriä tuntu, et mahtaako tää kiipeily nyt kuitenkaan olla mun juttu. Kun päästiin kahteen kilsan tiesin, että tää fakin kiipeily ei tosiaankaan oo mun juttu, mut nyt on vaan mentävä ku on tultu yli puolen välin. Wittu, viimiset 500 metriä oli yhtä helvettiä ja olin valmis räjäyttämään koko saamarin vuorenrinteen atomeiksi. 

Maisemathan oli toki upeita, mutta EVVK kun jalat hakkaa vitosen katkoo!! Kävi välillä mielessä, että mites takas.....pistän vaan rikkinäisen polvilumpion taskuun ja a-vot, vaivaa siellä. 

Oli kyllä kieltämättä mahti kokemus, kun se jäätikkö sitten tuli viimisen kallioleikkaukseen takaa näkyviin.

Vielä olis voinu jatkaa puol kilsaa lisää, ihan jäätikölle asti, mutta varotuskylttejä oli koko vuorenrinne hakattu täyteen, joten en menny, toiset meni, ei toki kaikki, kuten minä. Omalla vastuulla, sanottiin kylteissä, ja mun piti säästää niitä vastuita siihen paluumatkaan. Nautittuani lounaan, pari kourallista pähkinöitä, kun ei ollu enemmi ja puol litraa vettä, piti alottaa laskeutuminen. Vaikka en nyt kuitenkaan ollu tokan notkein gaselli, niin alaspäin tultiinkin sitten kiiruulla, toki tyylipisteet jäi varmaan aika vähäsiks. Osa laskeutumisesta suoritettiin perstuntumalla ja toisinaan jos jonkinverran kompuroiden, mutta ehjin nahoin ja melko ehjin housuin. Hetken vedin henkeä ja summasin, olihan se tosiaan kaiken vaivan arvonen reissu! Siinä se sitten sössiessä taas tämäkin päivä saatiin pulkkaan ja nyt on aika iltajuoman, sitten suihkuun ja jos toi naapuriteltan kiljuva muksu tokenis hetkeks, ni sais kohtapuoliin alkaa pelehtimään Nukkumatin kanssa.

Päivän kilsat 70 ja taas TASAN.