INIS OIRR JA MOHER

Aamu valkeni, totuttuun tapaan, pilvisenä ja tihkusateisena. Mutta eipä anneta sen lannistaa, se on ihan tavallista täällä, siispä seikkailuun. 

Ensin oli vuorossa aamiainen, joka nyt oli mitä oli. Munakokkelia valkoiseksi "paahdetun" leipäpalan päällä ja puolikas tomaatti. No sai siihen tykö siivun ruskeaksi paahdettua leipää ja joitain leikkeleitä. Murukahvia saa joka paikasta ja useimmiten se on ihan sontaa ja lähinnä vettä värillä, mutta täällä se maistui TAIVAALLISELTA. Hyvä Corine!

Ja sitten  matkaan kohti Moherin kallioita, turmion kalliot, ja Aran saarta.

Matka taittui ilusasti pikkubussissa seitsemän muun matkalaisen kanssa. Kuski Pat oli hauska huumoriveikko ja kertoili tarinoita sieltä ja täältä ja meikkä ei missannut mitään kun istuin keskipaikalla edessä, paras paikka!

Pysähdeltiin välillä maisemille, jotka oli karuudessaan aivan mykistäviä. 

Ja tota harmaata kiviaitaa oli loputtomiin ja kaikkialla.

Ja sitten vihdoin reilun tunnin ajomatkan päästä päästiin satamaan mistä lähti pienet lautat Aran saarelle. Se se sitten oli uskomaton paikka!

Saarella oli sattunut ikävä tragedia edellisenä iltana ja siellä oli vähän surullinen tunnelma. Asukkaita on n. 140 ja yhteisö kovin tiivis ja nyt yksi oli menehtynyt äkillisesti sydänkohtaukseen. 

No päästiin kuitenkin traktorilla ja peräkärryllä ajelemaan kierrosta saarella.

Näkemistä oli vaikka kuinka ja kuitenkaan ei mitään......

Meille ei käynyt näin, mutta joku toinen ei ollut yhtä onnekas.

Tää oli vaan niin taas tätä.....mutta niin tosi kaunista.

Olin buukannut kiertoajelun ja lounaan ja kun vihdoin ajelu loppui niin oli aikaa 15 minuuttia tilata lounas, saada lounas ja syödä lounas. Tässä kohtaa koitti hiki pukata pintaan.....anna nyt vaan jotain sapuskaa, ajattelin tilatessa.

Kerrosleivän ja ranskalaiset sain ja kupin sitä ruskeaa vettä. Olis pitäny ottaa take away, kun puolet jäi pöytään kun piti vauhdissa ampua sinne satamaan. Ja kiitolaukkaa, mitä minä nyt laukkaan vähemmin kiitämällä, mutta vauhtia oli toki, ja onneksi, puuttui vaan ne vaaralliset tilanteet. Ja ehdinhän minä siihen lauttaan, toki ehdin, ja jäi vielä ruhtinaallisesti aikaa, noin 3 minuuttia. Että taas mennään....

Ja sitten olikin vuorossa "Turmion kalliot". Mentiin lautalla ensin sinne katsomaan niitä mereltä käsin ja sanat ei oikeesti riitä, eikä edes kuvat, kertomaan sitä tunnelmaa.

Ja olikos siellä niitä merirosvoja.......

Vaan eipä tainnut, siinä keskellä merta, keskellä ei mitään nökötti tää....

Mennään pikkasen lähemmäs niin....

Aivan täynnä lintuja, kaikkia lintuja, miljoonia lintuja ja siinä ne asui kerroksittain ja vierekkäin. Tää oli kyllä lintumaailman New York!

Tää teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen meikeläisen. Nää kalliot ja kaikki tää.......

Vielä hurautettiin tonne kallion laelle ja katseltiin maisemaa toisesta perspektiivistä.

Vapaata pudotusta oli sellaset rapiat 200 metriä tässä kohtaa, mutta oli se paljon upeampaa katella alhaalta ylös. Lintukivikin näkyy ihan pienenä lohkareena.

Vielä kotimatka seutua kierrellen ja päivä pulkassa. Oli siinä iltasella niin poikki että nukahdin, poksis vaan, ja taju pois päältä.

Tämä täti kun ei ole oikeen koskaan ollu mikään kuvaaja, niin nyt kirjoitellessa huomaan, että olisi ollut paljon enemmin kerrottavaa, kuten myös kuvattavaa, mutta kun ei aina muista.... No pääasiahan on että kaikki on filmillä omalla kiintolevyllä.

Pää asia!