Trans Siberian Junamatkailua

TRANS SIBERIAN JUNA 24. - 29. 7. 2013

Juna siis pääsi lähtemään ajallaan ja me oikeassa hytissä. Ja kuten meidän tapoihin on alkanut kuulumaan, ensin leviteltiin kaikki tavarat ympäri hyttiä ja sitte alettiin tuntemaan ittemme kotosaks.

Vielä kaikille junassa matkustaville jaettiin lounas- ja illalliskupongit ja niillä sai sitten ilmaseks ruokaa. Aika uskomatonta. Eihän se mitään gourmee sapuskaa ollut, mutta ihan sillä vähäks aikaa nälkä lähti. Lounaaks oli kaks todella isoa kanapyörykkää ja riisiä ja selleriä jossain liemessä. Illallinen oli kaks minimalista kanankoipea ja riisiä ja sitä samaa selleriä liemessä.
Ja tästä eteenpäin en elämäni aikan enään tule syömään selleriä jossain liemessä....

Maisemat oli aivan huikeat. Oli vuoristoa ja kauniita laaksoja ja jokia ..... ja siis tois kaunista ja vihreää.
PÄIVÄ 1  



Tähän asti oli Pekingin aikaa. Tähän asti päästiin ja kaikki vielä ihan hyvin. Tässä sitä alkoi rumba....

Ensin tuli rajavartiat junaan ja passit ja paperit ja kiinasta lähtö kortit kerättiin täällä ja me saatiin mennä asemarakennukseen, jos haluttiin, ja siellä sitten oli pieni kauppa mistä voi ostella kaikkea pientä, ja vähän isompaakin syömistä junaan. Sieltä ostettiin pikksasen namua ja sipsiä ja jotain sellasta pientä.


Sitten me ehdittiin justiinsa takas junaan enneku se lähti vaihtamaan alustoja. Tässä kohtaa siis vaihdetaan ne junan alustat eri suurusiin ku rata muuttuu leveemmäks (tai kapeemmaks) tästä eteenpäin.

Me siis päästiin mukaan tähän operaatioon. Huisia taas! Juna ajettiin suureen vaunuhalliin ja jokainen vaunu irrotettiin toisistaan ja sitten ne yksitellen nostettiin huisin ylös, siis oikeesti ylös, siis jotain 2-3 metriä. Sitten ne ukot, joita vilisi jokapuolella, vaan irrotteli niitä pyöriä ja uudet alle ja vaunut alas. Tää kesti jotain reilun tunnin verran. Sitten mentiin takas asemalaiturille ja otettiin mukaan jengi joka oli jäänyt sinne odottamaan ja vielä jaettiin passit ja matka pääsi jatkumaan.

Tässä kohtaa oltiin varmaan koko juna ihan uuvuksissa. Kaikki oli varmaan heränny aikasin ja nyt olis haluja nukkumaan. Ja nukkumaan mentiin kans. Ja just ku oltiin nukahdettu niin se jumalaton passirumba alkoi alusta. Mekin makosasti uinuttiin ja sitten vaan raakasti valot päälle ja tönittiin hereille. Ja passit eukolle ja Mongoliaan tulo paperit, mitkä onnkes oltiin täytetty valmiiks. Ja kuulosti sille että koko juna oli meijän käytävällä, sellanen oli mekastus ja meteli, ja tupakinkäryä koko hytti täynnä niinku olis porukat ollu ovella tupakilla. Ja allekirjotukset puuttu lapuista ja sen päivänen motkotus ja ei kuitenkaan mitään ymmärretty, mut vetästiin puol unessa ne nimmarit siihen paperiin ja täti hiljeni. Jossain kohtaan heräsin kun Tove veti ovea säppiin ja valoa sammuksiin ja tuli hätä että jos oli saatu passit takas kun junakin jo liikkui. Juu takas oli tuotu ja kaikki hyvin, siis jatkettiin unia ja nukuttiin ilusasti pitkälle aamuun.
PÄIVÄ 2
Tästä alkoi sitten Ulan -Bator aika, joka oli kyllä samaa kun Pekingin aika.



Toinen päivä meni siinä ollessa. Me vaan oltiin ja pelattiin korttia ja välillä vähän nukuttiin. Suurin osa junamatkaajista jäis pois päivällä Ulan-Batorissa. siinää oli mm. 6 henkinen englantilaisryhmä nuoria jotka menivät jonnekkin päin Mongoliaa viideksi viikoksi vapaaehtoistyöhön. Se jäi pikkasen epäselväks et mitä ne meni tekemään.... ja meidän hyttinaapurit kaks naista, toinen norjasta ja toine lontoosta, menivät komeks viikoks keski Mongoliaan reissaamaan. Tämän jälkeen olikin tosi hiljasta junassa. Meidän lisäks samassa vaunussa oli vaan Canadalais pariskunta. Ne viihtyi oikeastaan vaan omassa seurassaan, joten me viihdytettiin sitten vaan toisiamme. Maisemat oli aika karuja. Oli oikeastaan vaan tasamaata ja pikkasen

aluskasvillisuutta ja siellä täällä jurttia. Sähkölinjat risteilivät sinne tänne ja tuluulivoimaloita oli aika paljon. Ja ihan sairaasti roskia! Ihmiset ihan vaan surutta paiskoo roskiaan sinne ja tänne, jossain oli kyllä kaivettu suuri kuoppa ja sinne sitten heiteltiin kaikkea ja kai ne kuopat sitten aikanaan peitettiin, toivon ainakin niin. Illalla mentiin vielä ravintolavaunuun syömään, on tullu tavaks, ja se olikin kokemus sinänsä. Menusta piti tilata ja kuitenkaan ei ollut mitään mitä olis halunnu. Helpompi olis ollu jos olis täti näyttäny mitkä kolme ruokaa oli saatavilla. Mun piti ottaa pelmennejä, mutta niitä ei sitten ollut joten otettiin vaan munakkaat, jotka olivat täysin mauttomia. Jonkun ajan kuluttua tuli Canukit kanssa sinne syömään ja kas kummaa, nyt niitä pelmennejä sitten olikin.....Oli nii huisin pienet munakkaat, että piti veilä myöhemmin laittaa nuudeleita kun alko olla nälkä, joten se siitä Mongolialaisesta kulinarismistä hintaa sille tuli 9 dollaria.

Vielä oli passirumbaa ja hytin tarkastusta iltaviihteeks Suhe-Batorissa. Täällä sitten ensimmäistä kertaa oikeasti koluttiin koko hytti ihan perinpojaisesti. Samalla hokattiin että alapunkan alla on suuri säilytys laatikko. No kun mitään ei löytynyt niin homma eteni vauhdilla. Ja kun vielä päästiin Äiti Venäjän puolelle niin sama passirumba ja hytin tarkastus. No mutta se oli sitten siinä.Ei tule enää tällä junamatkalla tarkastuksia.

PÄIVÄ 3
Tästä alkoi sitten Moskowan aika.



Kolmas päivä alkoi sitten kovin sekavissa merkeissä. Kello oli niinku yhtätoista illalla ja yhtäkkiä se olikin vasta kuus illalla. Elettiin kun kaksois aikaa ja ihan ihme touhua. Mut se se oli vaan otettava silleen, kun tässä ollaan kotia kohti tulossa niin pitää alkaa tottumaan siihen koti aikaan. Siis Moskowa aikahan on sama kun Ahvenanmaan aika, siis niinku talviaika.... Maisemat muuttu kun sivua kääntämällä. Nyt oli ihan kotoiset kukat ja puut ja maan muoto. Tuli jotenkin turvallinen olo, ihan kun olisi kotona. Kyllä sitä kotia alkaa jo pikkuhiljaa kaipaamaan ja jos ei muuta niin saunaa! Tässä tätä junamatkaa on vielä jäljellä pari päivää ja alkaa kieltämättä olo olla jokseenkin tunkkainen. Kyllä sitä koittaa pesupyyhkeillä vähän virkistää mutta olematonta se on (avrättning i sängen...). Vaikka ei sovi valittaa, tiedossa tämä oli kun matkalle lähdettiin. Muuten on mennyt kaikki oikein hyvin, eikä mitään yllätyksiä, paitsi..... Mulla noi nilkat turpoo ihan muodottomiks kun ei pääse just liikkumaan. On tossa asemilla tullu käveltyä junanmittaa edestaks ja auttaa se jonkinverra, mutta kun noita stoppeja on aika harvakseltaan ja ei ne kestä niin kovin kauaa. Meni päivä aikalailla maatessa ja jalat kattoa kohti. Juomaa meni ja mineraalisuolaa, että toivotaan että huomenna on parempi päivä. Aamulla vielä yhtäkkiä kun vaan katselin maisemia niin siinä se oli.....Baikal-järvi!! Se on sitte mielettömän kokonen. Me vedettiin rantaa pitkin pitkälti kolmatta tuntia enneku se jäi pikkasen taakse.

Vielä illalliselle ravintolavaunuun, paneroitua pihviä, kylmää riisiä, vihanneksia ja jotain kastiketta oluella alashuuhdeltuna. Kyllä näistä nälkä lähtee ja kukkaro kevenee.....18 dollaria maksoi ruoka juomineen.



PÄIVÄ 4 
 



Olisi luullut että nyt viimeinkin voisi olla yksi päivä ihan ilman mitään extraa, olisi siis voinut luulla..... Aamuhämärissä, kun ensin olin herännyt muutaman kerran vessaan, aloin heräilemään aamuun, niin juu, niskat jumissa...... ja kello 02.10, tämä aikahomma on ihan sekasin.

Olisko syynä liian kova ja korkea tyyny, sairaan kova peti, täysin olematon liikunta, veden ja suolojen epätasapaino, tai siis kaikki vaikka yhdessä.

Jokatapauksessa oli aamulla toinen puoli selästä ja niskasta ihan kireenä ja jumissa. Koitin siinä pikkasen venytellä ja tehdä jotain huvittavia voikka liikeitä ja tiedä sitten jos ne auttoi, mutta tuli se pikkasen paremmaks vaan ei helpottanut kokonaan. Tuskin helpottaakaan ennen ku päästään Moskowaan.

Ja asemilla piti tietysti käydä aina jalottelemassa kun nilkat turpos luonnottomiks. Sitä se sitten on, kun vaan päivät istuu tai makaa, ku ei täällä mitään kovasti kuljeksia voi, on nimittäin niin kovin ahtaat käytävät ja jengi viihtyy niillä istumassa tai seisomassa ja ulos katselemassa. Mitäs tässä sitten muutakaan tekis.

Ja sitten lähin minäkin taas kerran yhdellä asemalla jalottelemaan, kun on tullu tavaks että junan päästä päähän pitää kävellä ja sitten vielä keskelle junaa missä meijän vaunu on. Juu ja kävelin kans....ja jäin sitten kattelemaan kun irrottivat junasta kahta viimistä vaunua missä matkusti suurempi ranskalais ryhmä. Ja yht äkkiä vaan kaikki oli menny meijän junaan sisään, siis konnarit ja henkilökunta ja.....siis kaikki. Jumatsuga että tuli kiire ottaa juoksuaskelta lähimpään meidän junan vaunuun ja siinä ei ollu ovi auki.....seuraava.....seuraava....nyt alko tulla melkeen paniikki.....mut sit oli avonainen vaununovi ja sisään niin että heilahti ja melkeen samalla heilahti juna liikkeelle.....Mulla oli pulssi tuhat seuraavat tunnit, oli nimittäin aika lähellä.......
PÄIVÄ 5


Tähän päivään ei muuta sitten oikein mahtunutkaan, kun ihan vaan makailua.

Meillä on tänään sellanen "syö kaikki pois"-päivä. Huomiseks ei jätetä muuta kun ihan sen verra ettei kova nälkä tule ja perillähän ollaan jo kahdelta. Kaamee määrä nuudelia pitäis pistellä napaan tänään ja se mitä ei syödä se kyllä nyt heitetään menemään.

Maisemat on tosi uuvuttavia, pelkkää metsää vaan ja sitten kun tullaan asemien tai kylien lähelle niin radan varret on ajettu lasti- ja tankkivaunuja täyteen. Ei siinä sitten just mitään maisemia katella. Ja muutenkaan ei muuta kateltavaa just ollut ku radanpenkereet kasvoi koivikkoa ja pusikkoa. Tosin sillon kun näki sitä todellista äiti-venäjää niin oli se oikeesti ihan hirveetä. Ei voi ikinä kuvailla tai kuvia ottamalla näyttää mitä se oikein oli, se pitää ihan ite nähdä. Ja mekin kiidettiin satasta niitten kylien ohi, ettei edes ihan kaikkea ehtinyt näkemään. Miten niissä taloissa oikeesti edes voi kukaan asua ja selvitä hengissä.....?! Muutenkin oli tälle päivälle aika vähän pysähdyksiä. Ekan stopin nukkui yli ja myöskin viimisen. No huomiseks sitä on vaan kolme stoppia ja sit ollaan perillä.
PÄIVÄ 6


Ja samalla viimeinen junapäivä. Ja ensimmäistä kertaa valkeni aamu sateisena. Vettä vihmoi ja tuuli ja asteita ei kovinkaan paljon, jos oli +15 niin hyvä. Ei millään jaksanut nousta sängystä vaan venytteli asemalta toiselle. Oli se sitten vihdoin noustava kun oli niin kova vessahätä että mietti jo että kerkeenkö edes sinne, 10 askelta. Viimeinen juna aamiainen oli kanssa huikea, keksiä ja omenaa ja banania ja kiwiä ja kahvia.....

Ilmakin siitä sitten pikkuhiljaa alko selkenmään ja viimisellä stopilla näytti sille että pilviverho voisi vaikka alkaa repeilemään. No sade oli lakannut ja lämmötkin kohonneet +17 asteeseen mutta tuuli oli kovin navakka. Nää alkaa olla sellasia "kotimaan kelejä". Toivotaan vaan ettei satais Moskowassa, kun ois sitä ohjelmaa mietittynä sinne. Ja toivomus toteen kävi, ei satanut oli vaan muuten pirullisen kolea ilma. Haikein mielin jätettiin meidän juna ja vaunu ja hytti, oli se sentään ollut meijän koti melkeen viikon.